21.04.14 Ma Jämijärven turmapaikan

Jämijärven turmapaikan tutkinta voi viedä päiviä

Onnettomuustutkintakeskus jatkaa tänään Jämijärven eilisen lentoturman tutkimuksia. Turman syy on yhä epäselvä. Pelkästään onnettomuuspaikan tutkinnan arvioidaan vievän useita päiviä.

Silminnäkijähavaintojen mukaan turmakoneesta irtosi osia, kun se oli vielä korkealla. Joidenkin havaintojen mukaan koneen siipi olisi irronnut ilmassa.

Lentoturmassa kuoli kahdeksan ihmistä, ja kolme selvisi hengissä. Pelastustöissä mukana ollut palomies kertoi STT:lle, että yksi eloonjääneistä löytyi laskuvarjoineen vain noin sadan metrin päästä koneen hylystä.

Kaikki koneessa olleet olivat viranomaisten mukaan kokeneita laskuvarjohyppääjiä. Onnettomuudesta selviytyneet käyttivät laskuvarjojaan ja hyppäsivät ennen koneen putoamista.

Vielä illalla ei osattu arvioida, miksi kaikki koneessa olleet eivät käyttäneet varjojaan ja hypänneet. Aaltosen mukaan onnettomuudesta on käytettävissä videomateriaalia, joka voi selventää tilanteen kulkua. Tallenteet ovat ilmeisesti koneessa olleiden hyppääjien laitteista.

Turmapaikka Jämijärven lentokentän lähellä on Puolustusvoimien harjoitusmaastoa.

Kaikki uhrit nuorehkoja, joukossa kaksi naista

Lippu puolitangossa Jämijärven kentällä.Jämijärven lento-onnettomuudessa kuolleet olivat nuorehkoja harrastajia monelta eri paikkakunnalta. Poliisi on vienyt suruviestin turman uhrien omaisille. Turmasta selvinneiden vammat ovat lieviä.

Jämijärven lento-onnettomuudessa kuolleista kaksi oli naisia ja loput kuusi olivat miehiä. He kaikki olivat nuorehkoja.

Uhrit olivat kotoisin useilta eri paikkakunnilta. Kaikille omaisille toimitettiin viime yön aikana suruviestit.

Poliisi piti tehtävää hyvin haastavana, koska piti selvittää ihmisten oikeat henkilöllisyydet.

Turmasta selvisi hengissä kolme ihmistä. Heistä yksi oli koneen lentäjä. Heidän vammansa ovat lieviä ja he ovat edelleen ensiavun tarkkailussa Tampereen yliopistollisessa sairaalassa.

Tämän päivän aikana selviää potilaiden jatkohoidon tarve.

Tutkinnan vastuu siirtyy nyt Onnettomuustutkintakeskukselle.

Turmakoneessa oli ainakin Tampereen laskuvarjokerhon jäseniä.

Kerhon puheenjohtaja Jukka Vuorenmäki ei halua kommentoida onnettomuutta, mutta sanoo, ettei kerholle ole aiemmin sattunut vakavia onnettomuuksia.

Vuodesta 1968 toimineella Tampereen laskuvarjokerholla on 420 jäsentä. Kerho on yksi lajin suurimpia Suomessa.

Sairaala: Jämijärven turmasta selvinneet edelleen tarkkailussa

Tampereen yliopistollinen sairaala.Lentokoneesta ennen maahansyöksyä pelastautuneet kolme henkilöä ovat edelleen Tampereen yliopistollisen sairaalan ensiavun tarkkailussa. Heidän vammansa ovat sairaalan mukaan lieviä.

Turmasta selvinneiden jatkohoidon tarvetta selvitetään sairaalan mukaan edelleen. Päätös potilaiden kotiutumisesta tehdään myöhemmin tänään.

Johtajaylilääkäri Kari-Matti Hiltunen ei halua antaa tarkkoja tietoa loukkaantuneiden vammoista. Hän kuitenkin sanoo vammojen olevan lieviä. Laskuvarjohyppyyn liittyviä lieviä vammoja Hiltunen kuvailee näin:

– Kyllä tämmöiset laskuvarjohyppyyn liittyvät vammat useimmiten koskevat alaraajoja. Lievimmillään on venähdyksiä ja ruhjeita, toteaa Hiltunen.

Ja tällaisista vammoista on tässäkin kyse?

– Kuten sanoin, heillä on lievät vammat

Ohjaukseen tullut vika paljastumassa Jämijärven

turman syyksi

.

Jämijärven onnettomuuskoneen liikkeitä ylös- ja alaspäin säätelevään pituusohjaukseen tuli ongelmia ilmassa, kertoo Onnettomuustutkintakeskus. Tämän seurauksena koneen nokka painui yllättäen alas ja kone kääntyi pystysyöksyyn ja sen ohjattavuus katosi.

Keskuksen mukaan lentokoneen siipi on todennäköisesti katkennut ilmassa, mutta se ei irronnut koneesta. Keskus perustaa tietonsa sivullisilta saatuun videokuvamateriaaliin.

Pelastuneet laskuvarjohyppääjät hyppäsivät ulos lentokoneesta koneen ohjaajan puoleisesta ovesta.

Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan pelastuneilla oli suuria vaikeuksia poistua koneesta, vaikka matka ovelle oli lyhyt.

Viimeinen lentokoneesta hypännyt pääsi ulos koneen olleessa niin alhaalla, että hänen varavarjonsa aukesi välittömästi.

Tiedot poistumisesta kävivät ilmi, kun Onnettomuustutkintakeskuksen tutkijat kuulivat pelastuneita tänään.

Koneessa olleet ehtivät tehdä hätäpoistumispäätöksen. Asia on käynyt ilmi, kun poliisi haastatteli yhtä pelastuneista.

Pelastuneen mukaan kone oli päässyt lähelle hyppykorkeutta, kun siinä ilmeni ongelma. Sen vuoksi ryhmä teki päätöksen hätäpoistumisesta, kertoi tapauksen tutkintaa poliisissa johtava komisario Pentti Lehtimäki STT:lle.

Koneessa oli 11 henkilöä, joista kolme ehti pelastautua laskuvarjolla. Kahdeksan muuta kuoli koneen iskeytyessä maahan.

Turmalle on Lehtimäen mukaan saatu myös uusi silminnäkijä. Tämä on kertonut kuulleensa äkillisen muutoksen lentokoneen käyntiäänessä. Silminnäkijän mukaan koneen ääni muuttui ”räpiseväksi” ja kohta kone alkoi pudota liki kohtisuoraan alaspäin.

Lentokoneen hylyn tekninen tutkinta jatkuu huomenna.

05.04.14 La Loton ennätyspotti

Loton ennätyspotti siirtyi ensi viikolle

Loton kaikkien aikojen ennätyspotin kierrokselle ei osunut lauantaina täysosumaa. Jos tällä kierroksella olisi saatu yksi seitsemän oikein -tulos, voittaja olisi kuitannut 13,1 miljoonaa euroa.

Loton päävoiton potti on kasvanut jo useita viikkoja, sillä päävoitto meni viimeksi jakoon viikolla 8. Ensi viikolla metsästetään uutta ennätyspottia, joka on 13,3 miljoonaa euroa.

Suurin yksittäiselle pelaajalle mennyt Loton päävoitto on tähän mennessä ollut 12,8 miljoonaa euroa. Sen voitti helsinkiläisessä kioskissa pelannut henkilö viime syksynä.

05.04.14 La Suomi saa kesällä

Suomi saa kesällä uuden pääministerin, Katainen lähtee

Jyrki Katainen ei pyri jatkokaudelle kokoomuksen puheenjohtajana. Hän kertoi päätöksestään kokoomuksen eurovaalijuhlissa. Kokoomus saa siis kesällä uuden puheenjohtajan ja Suomi uuden pääministerin.

Katainen sanoi puheessaan myös, ettei asetu ehdolle euro- tai eduskuntavaaleissa. Hän sanoo kuitenkin olevansa kiinnostunut kansainvälisistä tehtävistä esimerkiksi Euroopan komissiossa.

Kataista on ehditty jo sovitella Euroopan kärkipaikoille. Hänestä on veikkailtu muun muassa komission puheenjohtajaa.

Syyksi puheenjohtajuuskisasta jättäytymiselle Katainen sanoi sen, että kokoomuksen pitää saada uusia ihmisiä ja heidän mukanaan uusia ajatuksia. Katainen on johtanut kokoomusta kymmenen vuotta.

– 10 vuotta on hyvin pitkä aika. Minä haluan mennä elämässä eteenpäin, Katainen sanoi.

Uusi puheenjohtaja valitaan puoluekokouksessa kesäkuussa. Katainen totesi, että uusi valittava puheenjohtaja on luonnollisesti myös kokoomuksen ehdokas uudeksi pääministeriksi.

Katainen painotti puheessaan, ettei ole kyllästynyt tai väsynyt. Päällimmäiseksi tunteeksi hän mainitsi haikeuden.

– Tämä on ainoa oikea ratkaisu, Katainen sanoi.

Oppositiopuolue keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on yllättynyt Kataisen ratkaisusta.

Sipilä sanoi aavistelleensa tällaista mahdollisuutta aiemmin, mutta esimerkiksi parin viikon takaisessa hallituksen ja opposition yhteisessä sote-ratkaisussa ei ollut viitteitä Kataisen luopumisesta.

Mahdolliset uudet vaalit ovat Sipilän mukaan täysin hallituksen ja etenkin kokoomuksen käsissä. Hän sanoi illalla, että kysymyksiä hallituksen jatkon osalta on kyllä ilmassa, jos molemmat isot hallituspuolueet päätyvät vaihtamaan puheenjohtajaansa.

Sipilä sanoo tietyllä tavalla ymmärtävänsä Kataisen ratkaisun.

– Kymmenen vuotta puolueen johdossa on pitkä aika. Henkilökohtaisella tasolla on ymmärrettävissä.

Sipilä ei arvioinut tarkkaan vielä sitä, miten Kataisen ratkaisu vaikuttaa hallituksen kevään työskentelyyn. Puolueen puheenjohtajuuskiertue syö tietyllä tavalla ehdokkaiden aikaa, mutta tämähän ei nyt Kataisella ole edessä, Sipilä sanoi. SDP:n Jutta Urpilainen sen sijaan aloittaa oman puheenjohtajuuskisansa maanantaina.

Urpilainen kiittää Kataista hyvästä yhteistyöstä. Urpilainen viestitti STT:lle, että päätökset ovat olleet raskaita, mutta paljon on hänestä silti saatu aikaan, Suomen parhaaksi.

– Välillä on matsattu, mutta aina on kyetty sopimaan, Urpilainen sanoi tekstiviestissä.

Kataisen lähtö pääministerin paikalta vahvistaa valtiovarainministeri Urpilaisen asemaa omassa puheenjohtajakisassaan, arvioi perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini. Soini sanoi illalla, että jos myös hallituksen valtiovarainministeri vaihtuisi, olisi tilanne aika raju ja hallituksen toimintakyky kärsisi.

– Kova uutinen, ilman muuta, Soini sanoi.

Hänestä on liian varhaista arvioida ennenaikaisten eduskuntavaalien tarvetta. Ne olisivat edessä aikaisintaan syksyllä, ja sitä ennen pitää käydä sekä SDP:n puheenjohtajaäänestys sekä EU-vaalit. Hänestä ennenaikaisten eduskuntavaalien mahdollisuutta ei voi kuitenkaan sulkea pois.

Soini sanoo ymmärtävänsä hyvin henkilökohtaisella tasolla Kataisen ratkaisun. Hän ei tiennyt siitä etukäteen, vaan sai kuulla siitä STT:n uutistekstiviestistä.

– Henkilö Kataista vastaan minulla ei ole mitään, ei ole ikinä ollutkaan. Mutta nyt voi kysyä, että onko haaste niin kova, (että pitää lähteä). Ala on kova, tämän huomasi nyt myös puolue, joka julisti olevansa niin fantastinen.

Ainakin yhdelle hallituspuolueiden puheenjohtajista, kristillisdemokraattien Päivi Räsäselle, Kataisen lähtö tuli yllätyksenä. Räsänen kertoo STT:lle, että hän sai tiedon Kataisen lähdöstä viestinä kännykkäänsä kesken omaa tilaisuuttaan, kun Kataisen puhe oli jo alkanut. Hän ei osannut aavistaa ratkaisua ja oli siitä yllättynyt.

Hän sanoo ymmärtävänsä ratkaisun ja haluavansa kiittää Kataista hyvästä yhteistyöstä. Räsänen ei näe tarvetta ennenaikaisille eduskuntavaaleille, sillä hallitusohjelman asioista on sovittu puolueiden, ei henkilöiden kesken.

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö myös kiitti Kataista hänen työstään Suomen hyväksi vihreiden Twitter-tilillä. Niinistö kommentoi, että pääministerinä Katainen on toiminut reilusti ja yhteisiä ratkaisuja etsien.